Ihminen viettää henkisesti ja fyysisesti merkittävän osan elämästään töissä. Jo tästä syystä siellä kannattaa olla rentoa ja mukavaa. On tosin muitakin hyviä syitä ottaa rento asenne koviin hommiin. Näistä eräs kiinnostaa meistä jokaista:

Rentoutumiseen panostava työntekijä voikin olla se kaikkein tehokkain, kun hänen jaksamistaan ja tulostaan tarkastellaan pidemmällä aikavälillä.

Moniin meistä on iskostettu ajatus, että hyvä työntekijä on uhrautuva, täydellisyyteen pyrkivä ja nöyrä. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että juuri uhrautuvat ja haitallisella tavalla perfektionistiset työntekijät uupuvat todennäköisimmin työelämän haasteiden keskellä. Lisäksi heidän työkykynsä alenee vuosien myötä. Väkisin vääntäminen ei siis kannatakaan.

Psykologi Hanna Markukselan vetämässä työhyvinvointikoulutuksessa selviää muun muassa:

  • Mikä on kielteisen ja myönteisen perfektionismin ero?
  • Kenen työtapa toimii, jos sekä intohimoton velttoilija että kiltti kympin tyttö tai poika jäävät kärkikastista?
  • Millä tekniikoilla voi säädellä omia stressitasoja jo työpäivän aikana?
  • Miten voi sanoa oikeassa paikassa ei tai kyllä ja mitä hyötyjä tästä on koko työyhteisön kannalta.
  • Miten kannattaa toteuttaa omien työtehtävien priorisointia?
  • Mistä johtuvat yksilölliset erot stressaavien tilanteiden hallitsemisessa?
  • Miten paljon ihminen voi muuttua työntekijänä?

Osallistumalla koulutukseen sinä voit muuttaa työurasi suuntaa todella myönteisellä tavalla, edistää terveyttäsi ja vaikuttaa koko työyhteisösi ilmapiiriin.
Haluatko koulutuksen omalle työpaikallesi?

Kerro toiveesi ja pyydä tarjous: satu@stressbusters.fi tai 050 324 5520

SB_fb-kuva2 (1)